Header Image - Trendivaatteet.fi

Talvitakkitrendit vuonna 2019

by admin

Kesällä voi periaatteessa kulkea paljain ja jaloin ja takitta, mutta kun lämpötila on -20 astetta, ei tee mieli edes roskia viedä ilman paksua pomppaa ja lämpöisiä kenkiä. Seuraavalla viikolla ulkolämpötila on ehkä plussan puolella, mutta kylmä tuuli puhaltaa ja taivas vihmoo vettä niskaan. Nyt tarvitaan vettä hylkivä ja tuulta pitävä talvitakki, ja kunnon kengät! Sään lisäksi myös muoti sanelee, mitä milloinkin päällemme puemme. Viimeistään silloin, välikausitakissa alkaa palella, on aika tutustua talven takkitrendeihin. Mikä on muotia vuonna 2019? Millainen talvitakki miehen tai naisen kannattaa nyt ostaa?

Nainen ja talvitakki

Klassinen villakangastakki ei poistu muodista

Villakangastakki on muotia aina vaan, vain leikkaukset ja värit vaihtelevat. Laadukas villakangastakki on mainio sijoitus, sillä se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja kestää vuosikaudet. Naisten villakangastakissa voi vuonna 2019 olla esimerkiksi poikkeuksellisen pörröinen pinta, jättikaulukset tai jopa huppu – herrainkaulus ja kaksirivinapitus ei ole ainoa mahdollisuus. Trendikkäin villakangastakki on kuitenkin pitkä. Villakangastakki saa ulottua yli polvien, jopa lähelle nilkkoja. Hoikkaa uumaa voi korostaa leveällä vyöllä. Toinen vaihtoehto on suoralinjainen talvitakki, isot koot ja näyttävät napit kuuluvat tähän tyyliin ehdottomasti. Oversize on nyt kova sana. Vaikutteita on 60–70-luvuiltakin.

Värikartalla näyttäisi olevan ihanaa, herkkää vaaleanpunaista ja ruutukuosia. Ruutukuosi voi olla puna-, sini-, tai ruskeasävyinen. Muita talven 2019 muotivärejä ovat esimerkiksi liila, punainen ja harvoin nähty keltainen. Jos sinua arastuttaa pukeutua niin kirkkaisiin väreisiin, älä huoli – musta, beige ja harmaa villakangastakki on aina varma valinta. Miesten villakangastakeissa on niin ikään ruutukuosia, enimmäkseen erilaisissa ruskean ja beigen sävyissä. Miesten villakangastakit ovat perinteisempiä leikkaukseltaan.

Värikkäät toppatakit

Myös naisten toppatakeissa on vuonna 2019 väri-ilottelua ja malleilla leikittelyä! Ylisuuriin toppatakkeihin suorastaan hukkuu. Catwalkeilla on nähty toppatakkeja, mitkä ovat näyttäneet siltä, että malli on takin sijasta napannut ylleen sängynpeiton. Toppatakkimallistoissa on toki klassisiakin, muotoonommeltuja malleja. Toppatakki, mikä ulottuu reisiin, polviin tai ehkä jopa pohkeeseen asti, on hyvin lämmin. Tällainen toppatakki pitää lämpimänä kylmimmissäkin tuulissa.

Toppatakkien väreissä on vuonna 2019 sähkönsinistä, metsänvihreää, korallia, punaista ja fuksiaa, ruosteenruskeaa ja jopa kiiltelevää hopeaa ja kultaa! Koristeina käytetään paljon (teko)turkista – sitä löytyy kauluksista ja hihansuista. Paras toppatakki on tietenkin uskomattoman lämmin untuvatakki. Lämpimästä, mutta silti kevyestä untuvamateriaalista ei tarvitse luopua ilmojen lämmitessäkään, sillä on olemassa myös kevääseen (ja syksyyn) sopivia kevytuntuvatakkeja.

Miesten toppatakeissa on vuonna 2019 on sitä perinteistä sinistä ja mustaa, mutta riemastuttava yllätys on huomata, että väri-ilottelua on tänä vuonna tarjolla myös miehille! Muodikkaissa toppatakeissa on kirkkaan keltaista ja punaista, sekä niitä turkisyksityiskohtia.

Trendikkäissä talvitakkimallistoissa on myös pörröisiä tekoturkistakkeja ja lämpimiä parkatakkeja, sekä jonkin verran tikkitakkeja ja nahkaa. Asusteiden vaihtelullakin saa paljon aikaan. Vuonna 2019 talvitakki viimeistellään laadukkailla villahuiveilla ja pipolla, minkä kruunaa hauska tekoturkistupsu. Mitä muodikkaasta talvitakista saa maksaa? Hinnat vaihtelevat paljon, mutta suositut muotitalot Suomessa myyvät keinoturkistakkeja noin satasella, kevytuntuvatakkeja alle 200 eurolla ja paksuja untuvatoppatakkeja noin 500–600 eurolla.

Miesten takit

Valokuvaaja

Miesten talvitakit vuonna 2019 ovat saaneet vaikutteita niin 1990-luvulta kuin työmiesten perinteisistä asuistakin. Sävyt ovat maanläheisiä, mutta, kuten edellä mainittiin, voi toppatakkeja löytää hyvin herkullisissa väreissä. Miesten ja naisten talvitakkitrendit ovat vuonna 2019 yllättävän lähellä toisinaan.

Nahkatakit sopivat syksyyn ja kevääseen, mutta talvella tarvitaan ylisuuri, lämmin ja vuorattu takki. Mitä enemmän taskuja, sen parempi. Taskujen puutetta voi korvata vaikka – ihan totta! – vyölaukulla. Ei haittaa, vaikka näyttäisi siltä, että on lähdössä vaellusretkelle napajäätikölle. Jalkaan tietenkin Timberland-kengät tai muut nyöritettävät vaelluskengät, vaikka olisi lähdössä vain lähikauppaan.

Tyylitietoinen mies hankkii talveksi 2019 myös shearling- eli kelsitakin. Shearling -takkeja nähtiin jo talvella 2018, mutta tämä huippulämmin takki pitää pintansa muodin aallonharjalla. Ruskea tai beige ovat shearling-takin ainoat oikeat värit. Shearling-takki on tehty joko aidosta tai keinotekoisesta nahasta. Ruskea näkyy myös muissa takeissa, kuten bleiseri- ja bombertakeissa. Ruskean ohella on 90-luvusta muistuttavaa ruutukuviota, sekin usein ruskealla pohjalla. Utilitaariseen muotitrendiin ruskea sopiikin kuin nakutettu.

Osta netistä!

by admin

Tilaa ostoksesi kotiovelle turvallisesti ja ilman lisäkustannuksia

Usein tuntuu, että kaapista ei löydy mitään päälle pantavaa. Hengareissa roikkuu samat vanhat mekot, eikä farkkupinoon ole hetkeen ilmestynyt yhtään uutta housuparia. Tekisi mieli lähteä shoppailemaan, mutta vaatteiden sovitus kauppojen ahtaissa pukukopeissa ei tunnu houkuttelevalta.

Mikä neuvoksi, kun ilme kaipaisi piristystä, mutta ei ole aikaa lähteä pyörimään keskustan kauppoihin?

Nettikaupat ovat oivallinen vaihtoehto ostoskeskukselle, jos haluaa luoda pikaisesti uuden pirteän ilmeen. Itse asiassa nettikaupoilla on monia etuja verrattuna kivijalkakauppoihin: vaatevalikoima on valtava, alennuksia löytää helposti ja nettikauppoja on tarjolla pilvin pimein. Saatat helposti löytää tuotteilta merkeiltä, joita ei ole tarjolla lähikulmillasi.

Ja erityisesti tuotteissa, jotka ovat todella kuuminta hottia, verkkokaupat ovat yleensä aina kivijalkaa edellä. Valikoimat ovat laajempia, varastoa löytyy enemmän ja toimitus on yleensä nopeampaa kuin kaupasta itsestään tilaamalla. Esimerkiksi kesän 2017 hittilelujen, fidget spinnerien, kohdalla moni on varmasti tämän huomannut. Useista suomalaisista verkkokaupoista fidget spinnereitä kyllä on kokoajan löytynyt, mutta kivijalkaliikkeet ovat näyttäneet jo viikkoja ei-oota.

Nettishoppailussa on kuitenkin tärkeää muistaa muutama perusseikka. Mistä tahansa ei kannata ostaa mitä tahansa, sillä pahimmassa tapauksessa saattaa menettää rahansa ja luottokorttinsa tiedot. Turvallisuusvarotoimenpiteiden noudattaminen nettiostoksilla on kultaakin kalliimpaa, lähes kirjaimellisesti.

Laadimme nettishoppailijan ohjelistan, jonka avulla vaateostokset hoituvat nopeasti ja turvallisesti.

1. Postimaksu vai ilmainen toimitus?

Nettikaupoilla on hyvin erilaisia käytäntöjä siinä, joutuuko tilaaja maksamaan tuotteiden postituksesta. Joissakin kaupoissa postitus on jopa puolet tuotteen hinnasta, joten kokonaiskustannukset saattavat yllättäen nousta kauppojen hintoja korkeammalle – vaikka tuote olisi näennäisesti huokea, halpa hinta saattaa olla huijausta.

Tarkasta käyttämästäsi nettikaupan käytännöt postituksen suhteen, niin et et kohtaa ikäviä pettymyksiä.

Osa nettikaupoista postittaa tuotteet ilmaiseksi kotiin sovitusta varten. Tämä on kätevää shoppailijoille, joiden on vaikea löytää omalle vartalolle sopivia vaatteita. Unohda ährääminen ahtaissa pukukopeissa ja sovita vaatteita kaikessa rauhassa.

Useimmiten tuotteet saa myös palauttaa maksutta, kunhan sen muistaa tehdä määräajan sisällä. Nettikauppojen etu on se, että tuotteet ovat parilla klikkauksella muutaman päivän sisällä kotiovella.

2. Lasku vai korttimaksu?

Osa nettikaupoista antaa tehdä ostokset laskulla 14 päivän maksuajalla. Maksat laskun ostoksistasi tavallisen laskun tapaan ennen eräpäivää, mutta tuotteet tulevat sinulle jo ennen kuin rahat ovat saapuneet kauppiaan tilille. Joustava maksutapa on ehdottomasti turvallisin, koska ostaja ei luovuta henkilökohtaisia luottokortti- tai verkkopankkitietoja.
Myös postiennakko on turvallinen vaihtoehto nettiostosten maksamiseen. Usein myös tästä tulee kuitenkin lisäkuluja, joten moni valitsee ilmaisen maksutavan.

Yleensä tilanne on se, että nettikaupassa ei ole laskuvaihtoehtoa tai siitä tulee ostajalle lisäkustannuksia. Tällöin verkkokaupoissa maksetaan joko luottokortilla tai suoralla pankkisiirrolla. Molempiin tapoihin liittyy turvallisuusriskejä, luottokortilla maksaminen on verkkopankkia turvallisempi menetelmä. Jos on mahdollista valita, kustanna viulut luottokortilla.

3. Turvallinen vai turvaton?

Mistä tietää, uskaltaako luottokortin tietoja luovuttaa kauppasivustolle? Innokkaan nettishoppailijan kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, jotka kertovat sivuston turvallisuudesta.

Olemme tottuneet näkemään verkko-osoitteiden edessä tutun http-alkuliitteen. Klikatessasi verkkosivulle liite ilmestyy aina osoitteen eteen, vaikka jättäisit sen itse kirjoittamatta. Näin käy myös nettikaupoissa.

Kun lisäilet tuotteita ostoskoriin ja siirryt kassalle, liitteen pitäisi muuttua https-muotoon. S-kirjain kertoo siitä, että yhteys on suojattu. Osoiterivillä näkyy myös pieni suljettu lukko, joka vahtistaa, että yhteys on turvallinen. Suojatuille sivustoille uskaltaa näpytellä luottokorttitiedot ilman pelkoa varastamisesta.

Maksuvaiheessa kannattaa vielä tarkistaa, onko summa oikea ja ovatko muut tiedot kohdallaan. Älä anna nettikaupoille mitään ylimääräisiä tietoja kuten sosiaaliturvatunnusta. Pelkät kortin tiedot riittävät ostosten maksamiseen.

Älä koskaan anna luottokorttitietoja sivuille, joiden turvallisuuteen et voi luottaa. Jos verkkokauppa ei ole suomalainen, voit hakea asiakaskokemuksia verkosta, sillä asiakkaiden palaute on paras luotettavuuden mittari. Noudattamalla varovaisuutta ei tule huijatuksi ja saat tilaamasi tuotteet kotiin muutaman päivän sisällä.

Mitä tulee ottaa huomioon, kun tilaa vaatteita netistä

by admin

Internetistä voi nykyään tilata mitä vain ruoasta kiinalaiseen tilpehööriin. Yksi suosituimmista tilauskohteista ovat kuitenkin vaatteet, joita voi tilata ympäri maailmaa, ja useimmiten vaatteilla on vielä palautusoikeus, jos tuote ei olekaan sopiva tai syystä tai toisesta haluat sen palauttaa. Eri asia kuitenkin on tuleeko tavara perille, tai jos tulee, saako sitä mitä tilaa, ja ottaako tulli osansa. Siksi kannattaakin ottaa huomioon seuraavia käytännön asioita vaikkapa farkkuja netistä tilattaessa.

1. Tuontirajoitukset

Ensinnäkin tilattaessa netistä kannattaa pitää mielessä erilaiset tuontirajoitukset. Useimmiten yli tietyn summan tai painon ylittävästä kuormasta saattaa joutuakin maksamaan ekstraa tullissa. Otettakoon esimerkkinä Kiinasta tuotu tavara. Kun tilaat Kiinasta tavaraa, tuotteissa ei ole ALV:ia mukana. Täten tulli ottaa yhteyttä, kun tavaraa saapuu EU:n ulkopuolelta, jos kyseessä on yli 22 euron paketti. Alle 22 euron vaatepaketit ovat siis vero- ja tullivapaata riistaa, eli käytännössä paketin pitäisi tulla suoraan lähipostiisi tai postilaatikkoon. Siksi moni verkkokauppa pakkaakin monta tuotetta sisältävät tilaukset useampaan eri pakettiin, jotta yksittäinen paketti ei ylitä tuota kriittistä 22 euron rajaa. Yli 22 euron vaatepaketista aina 150 euroon asti joudut maksamaan ALV:n, eli 24 % mikäli paketti jää tulliin. Joskus paketit siis menevät suoraan postiin, eivätkä ”jää kiinni”. Yli 150 euron arvoinen paketti tilattuna Kiinasta tai EU:n ulkopuolelta maksaa ALV:n lisäksi tuontiveron, joka on yleensä alle 5%. Nykyään myös DHL perii maksua tullauksesta, joka ylittää vähintään 20 euroa. Monelle on tullut myös yllätyksenä se, että vaikka myyjän internetosoitteessa on esimerkiksi Saksaa tai Englantia tarkoittava tunnus, saattaa tavara tulla Intiasta, ja tällöin kyse ei ole Euroopan Unionin sisäisestä kaupasta, vaan tavara on niin sanotun kolmannen maan tuote. EU:n ulkopuolelta tulevia tavaroita koskee joukko tuontirajoituksia, joita myös valvotaan. Myös vaatteilta, kuten esim. vyö, jossa on käytetty uhnalaisten eläinten nahkaa, kuten krokotiilinnahka, vaaditaan lupa niin lähtömaasta kuin tullista. Monesti myyjät internetissä eivät kuitenkaan tätä kerro, ja luvan saaminen jälkikäteen on hyvin hankalaa. Kannattaa siis ensin miettiä tuleeko esim. Kiinasta tilattu vaate loppupeleissä halvemmaksi kuin kaupasta ostettu. Lisätietoja luvista antaa mm. http://www.tulli.fi

2. Vaatteiden laatu – Ovatko ne kooltaan ja ulkonäöltään sitä mitä tilaat?

Kiinassa valmistetaan sekä länsimaalaisen laadunvalvonnan alaisia tuotteita että kiinalaisen laadunvalvomattomuuden alla valmistettuja tuotteita. Esim. Eurooppaan myytäviksi menevissä aidoissa tuotteissa pitää olla C E-hyväksyntä, kun taas CE -merkintä yhteenkirjoitettuna on merkki feikistä tuotteesta. Etenkin vaatteiden tilaaminen Kiinasta on arvelluttavaa, sillä esim. vaatekoot ovat usein mitoitettu kiinalaisille, joten vaikka kuinka mittaat kokoa kotoa käsin netistä löytyviin koko taulukkoihin, voi mitat silti olla pielessä. Lisäksi tuotteet saattavat näyttää hyvältä verkkokaupassa, mutta joissakin saattaa esiintyä valmistusvirheitä. Realistisemman kuvan vaatteista saakin, jos lukee muiden asiakkaiden arvioita.

3. Vaatteiden palautus

Ostitpa sitten verkkokaupasta, joka valmistaa tuotteensa Kiinassa tai Euroopassa, tai Suomalaisesta verkkovaatekaupasta, pidä huoli, että vaatteilla on palautusoikeus, eikä palauttaminen tule liian kalliiksi. Joskus nimittäin käy niin, että tulee halvemmaksi olla palauttamatta vaatetta, varsinkin jos palautusmaa on Suomen ulkopuolella. Nimittäin silloin rahtikuluja ei yleensä hyvitetä vaatetta palauttaessa. Joskus jopa joudut maksamaan ekstraa rahtikuluista vaatteita palautettaessa! Lisäksi rahojen palautus vie aikaa. Yleensä kuitenkin Suomesta tilattaessa voit saada jopa laskun vaatteiden mukana, ja silloin sinun ei tarvitse maksaa mitään etukäteen netissä.

4. Tilauksen turvallisuus ja SSL-salaus

Jos päätät ostaa vaatteesi netistä, muista käyttää jotain turvallista maksutapaa, esim. PayPalia, sekä katsoa, että myyjät ovat saaneet hyvää palautteita osakseen. Muista myös SSL-salaus. SSL-salauksella tarkoitetaan protokollaa, jolla suojataan tietoliikennettä IP-verkkojen yli. Lähes poikkeuksetta maksuliikennepalveluiden tarjoajat suojaavat yhteyden omissa palveluissaan automaattisesti. Pidä siis huoli että palveluntarjoajan verkkosivusto on SSL-suojattu ettei luottokorttisi tiedot joudu vääriin käsiin.

Häät Helsingissä – vai jossain muualla?

by admin

Häät ovat suuri juhla, jonka viettämiseen kannattaa ja pitääkin satsata. Onhan avioliitto aina ainutlaatuinen, olkoon kyseessä sitten ensimmäinen, toinen tai vaikka kolmas avioliitto.

Juhlapaikka Helsingissä

Häiden järjestely aiheuttaa taatusti harmaita hiuksia niin morsiamelle, kaasolle kuin sulhasellekin. Tosin näistä kolmesta vaihtoehdosta yleensä morsian ja kaaso ovat ne, joilla harmaat hiukset lisääntyvät huomattavasti enemmän kuin sulhasella. Häiden järjestelyyn kuluu paljon aikaa, rahaa ja vaivaa. Muutamia asioita kannattaakin ottaa huomioon, kun häitä alkaa järjestelemään.

Valitse häiden viettoon sopiva paikka

Asutko kenties pääkaupunkiseudulla, mutta olet kotoisin muualta Suomesta? Kenties pikkuruisesta kyläpahasesta, jossa sukulaisesi edelleen asustelevat? Lieneekö olla mahdoton idea järjestää häät kotikylässä, jotta tunnelma olisi varsin kotoisa vai pitäisikö häät kuitenkin viettää suurkaupungin sykkeessä?
Niin, siinäpä varmasti pohdittavaa useammallekin pariskunnalle, joista ainakin toinen on muuttanut pienemmältä paikkakunnalta suurkaupunkiin. Asiaa kannattaakin pohtia syvällisemmin, koska molemmissa asioissa on varmasti puolensa miksi häät pidettäisiin joko kotikaupungissa tai nykyisessä asuinkaupungissa.

Hintaluokka

Sehän on varsin selvää, että Helsingissä kaikki, siis aivan kaikki on kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Jos siis varallisuutta häiden viettämiseen riittää ja on valmis valmistelemaan suurta päivää jo vuosia aiemmin, niin siitä sitten vain viettämään häitä Helsingissä.

Upea juhlatila

Jos taas kyseessä on hieman pienemmän budjetin suuri päivä ja naimahommiin lähdetään kovalla sykkeellä ja pienellä varoitusajalla, kannattaa suunnata muualle Suomeen. Helsingissä tilat juhlia varten ovat usein täyteen buukattuja jo vuosia ennen suurta päivää, kun taas muualla Suomessa paikan voi varata vuotta tai jopa vajaata vuotta aiemmin. Sama asia pätee kirkon varaamiseen. Vihkimisen voi varata usein ainakin kahden vuoden päähän, jos kyseessä on suuri ja suosittu kirkko. Helsingissä on varmasti turha edes kuvitella saavansa lempikirkkon aikaa ilman hyvää tuuria. Muualla Suomessa seurakunnat harvemmin antavat hääparin edes varailla kirkkoa paria vuotta aiemmin.

Vieraat

Asuuko suurin osa häihin kutsuttavista vieraista Helsingissä vai kentties muualla Suomessa? Jos suurin osa vieraista asustelee Helsingissä, kannattaa varmasti puoltaa häitä Helsingissä, jolloin vieraiden on helpompi saapua paikalle ja todennäköisemmin vieraat myös pääsevät paikalle.
Jos suurin osa kutsuttavista vieraista asuu muualla Suomessa, siinä tapauksessa muualla kuin Helsingissä vietettävät häät kuulostavat oikein hyvältä. Vieraat pääsevät todennäköisemmin paikalle eikä matkustusaikaa suurimmalle osalle vieraista tule kovinkaan paljoa.

hääjuhliin sopiva tila

Häiden viettopaikkaa valitessa kannattaa ajatella juurikin vieraiden matkustamista paikan päälle ja majoittumista. Onko mahdollista majoittua hotelliin ja voiko kenties tehdä yhteistyötä hotellin kanssa, jotta vieraille saa pienen alennuksen majoittumista varten? Entä matkustaminen ja itse paikkakunnalla liikkuminen?

Onko vieraiden helppo tulla paikalle esimerkiksi julkisilla liikennevälineillä ja liikkua paikkakunnalla helposti julkisilla? Toki Helsingissä tämä varmasti onnistuukin, mutta jos häät vietetään esiemrkiksi pohjois-Suomessa? Pitkä matkustusaika voi verottaa erismerkiksi vieraiden töissäolemista ja sen vuoksi osa vierasita saattaakin jättää tulematta. Onko vieraille järjestetty ohjelmaa muutoinkin kuin hääpäiväksi? Millä vieraat pääsevät liikkumaan majoituspaikasta kirkolle ja juhlapaikalle helposti ja edukkaasti?

Monia asioita kannattaa ottaa huomioon valitessa paikkakuntaa häiden vietolle. Onhan jokainen kutsuttu vieras kuitenkin tärkeä hääparille ja haluavat jokaisen kutsutun myös saapuvan paikalle ja tehdä heidän olonsa varsin mukavaksi paikanpäällä.

Oma ajan käyttö

Häiden viettäminen kotikaupungissa vaatii myös hääparilta paljon, puhumattakaan tukijoukoista. Pitkien välimatkojen vuoksi hääparin olisikin hyvä suunnitella, miten aikoo itse toteuttaa kaiken suunnittelun etänä. Toki kotipaikkakunnalle pääsee aina matkustamaan töiden lomassa, mutta jos matka kestää useita tunteja, stressaa se hääparia varmasti enemmän kuin asuinpaikkakunnalla vietettävät häät. Hääparin kannattaakin pohtia miten järjestetään töiden ja muun hässäkän lomassa hääpaikan ja pitopalvelun valinta, kuka hoitaa koristeiden, vaatteiden ja kaiken muun raahaamisen hääpaikakkunnalle. Miten kaasojen ja bestmanien kanssa hoidetaan kaikki etänä hääpaikkakunnalle?

Häiden viettämistä kotipaikkakunnalla tai muualla ulkopaikkakunnalla kannattaa todella miettiä tarkkaan. Valinta tulee tehdä sen perusteella, mikä kullekin parille parhaiten sopii.

Hääparin onnea

Korkokengillä kävely – miten estää, ettei jalkoihin satu?

by admin

Vanhan sanonnan mukaan kauneuden eteen pitää kärsiä. Monet kauniit ja tyylikkäät vaatteet ja asusteet voivat tuntua kantajastaan epämukavilta päällä, mutta se kestetään. Tyköistuvat vaatteet ja liian painavat korut voivat ahdistaa. Kaikki tämä kauniin ulkonäön vuoksi.

Trenditietoisen korkokenkä

Mielestäni nykyaikana ei tarvitse tuntea epämukavuuden tunnetta ollakseen tyylikäs. Korkokengät ovat klassisin esimerkki kipua aiheuttavasta muoti-ilmiöstä. Mitä kauemmin ja mitä pidempiä matkoja korkokengillä kävelee, sitä tuskallisemmaksi askel muuttuu. Tämä on erittäin tuttua monille korkokenkien ystäville.

Korkokenkien ahkera käyttö ei välttämättä tee hyvää jaloille ja voi olla pidemmän päälle epämukavat jalassa. Päkiät kipeänä ajatus seuraavasta päivästä korkokengissä voi tuntua ahdistavalta. Onneksi on erilaisia ratkaisuja, joiden avulla korkokengillä kävelystä voi tehdä astetta mukavampaa.

Keinoja vähentää ja ehkäistä kipua

Mitä korkeampi korko, sitä suurempi paine kohdistuu jalkojen päkiään. Jalat ovat epäluonnollisessa asennossa ja niihin alkaa sattumaan, jos kävelyä tai seisomista jatkuu pitkään. Tätä vaivaa voi ennaltaehkäistä ja helpottaa geelityynyillä. Ne samalla estävät jalan luisumista kengästä ja vähentävät päkiään kohdistuvaa kuormitusta pehmentämällä jalan alustaa. Geelityynyjä ja -pehmusteita löytää apteekeista ja marketeista. Ne ovat suosittuja korkokenkien käyttäjillä.

Musta korkokenkä nilkkaremmillä

Supermallit, lentoemännät ja useiden erikoisliikkeiden myyjät joutuvat työkseen käyttämään korkokenkiä. On taatusti raskasta kävellä tai seisoa koroilla useita tunteja. Siksi ammattilaiset ovat kehitelleet ratkaisun, jonka avulla voi lievittää korkokengistä aiheutuvaa kipua. Teippi on tämä ihmeväline, joka tekee korkokengillä kävelystä siedettävää.

Miten sitä käytetään?

Teipillä kiinnitetään yhteen keskivarvas ja nimetön varvas. Teippinä käy erinomaisesti huomaamaton ihoteippi, joka mukautuu ihonväriin huomaamattomasti. Näitä yhteen teipattavia varpaita pitkin kulkee hermo, joka kipeytyy korkokenkien pitkäaikaisesta käytöstä. Kun nämä varpaat teipataan yhteen, vähentyy hermoon kohdistuva rasitus. Se samalla lievittää korkokenkien käytöstä aiheutuvaa kipua tehokkaasti.

Kenkien valinta

Se, minkä malliset ja muotoiset korkokengät ovat, on väliä. On täysin eri asia kävellä ohuilla stilettokoroilla kuin paksukorkoisilla korokepohjaisilla kengillä. Jos rakastaa korkokengillä kävelyä, voi vaihtoehtoisesti valita maltillisella korolla varustetut kengät.

Jos haluaa lisää pituutta, voi huoletta valita jopa yli 10 cm korkoiset kengät, mikäli ne ovat paksukorkoiset ja niissä on paksut korokepohjat. Ne ennaltaehkäisevät epämukavuuden tunnetta ja niillä voi kävellä pidempään. Mukavuudenhaluisille korkokenkien ystäville ihanteellisia kenkämalleja ovat myös kiilakorkokengät ja paksupohjaiset kengät, jotka antavat lisää pituutta säärille.

Häihin sopivat vaaleat korkokengät

Oikeita korkokenkiä valitessa kannattaa miettiä, minkä tyylisistä kengistä tykkää. Kenkiä kannattaa sovittaa siinä vaiheessa päivää, kun on tullut käveltyä jonkin verran. Silloin jalat ovat sopivan kokoiset turvotuksesta johtuen, joten oikean kokoiset kengät on helpompi valikoida. Kengät eivät saa puristaa. On syytä miettiä, mihin käyttötarkoitukseen korkokengät hankitaan. Arkikäyttöön voi hankkia maltillisen koron kengät, joilla on mukava kävellä. Juhlatilaisuuksia varten voi rohkeasti valita ne upeat stilettokorot.

Kärjellä on väliä

Korkokenkien kärjen mallikin kannattaa tarkistaa. Liian kapea ja teräväkärkiset korkokengät voivat altistaa varpaiden ja jalkaterän virheasennoille. Tällaisella kärjellä varustetut kengät ovat syytä jättää pelkästään erikoistilaisuuksia, kuten juhlia varten. Arkikäyttöön kannattaa valita pyöreäkärkiset kengät, jolloin varpaat eivät pääse muuntautumaan liikavarpaille tyypilliseen asentoon.

Korkokenkien käyttö vaatii totuttelua

Korkokengillä kävelyyn voi tottua ja oppia. Kokematon korkokenkien käyttäjä voi aloittaa pienistä koroista ja edetä vähitellen korkeampiin korkoihin, jolloin on helpompaa omaksua luontainen ja mukava kävelytyyli. Taitavaksi korkokengillä kävelijäksi kehittyy vain kenkiä käyttämällä. Kaikista mukavimmat korkokengät ovat paksulla korokepohjalla varustetut korkokengät, jotka tekevät askeleesta kevyen, kun päkiöihin ei tule niin paljoa painetta.

Alennusmyynnit – shoppailijan unelma-aikaa

by admin

Kun joulu- tai juhannusale koittaa, moni shoppausintoilija repeää riemusta. Hän elää vuoden parasta aikaa. Heti kello kymmeneltä, kun kaupat aukeavat, hän syöksyy sisään putiikkeihin hamstraamaan ensimmäisenä parhaat päältä parhaaseen hintaan.

Onneksi hän voi nykyään vinguttaa Visaa internetin ihmeellisessä maailmassa vaikka koko ajan. Parhaat alennusmyynnit ajoittuvat sielläkin samoihin ajankohtiin. Silloin kaupat pistävät varastonsa uusiksi ja kauppaavat pois kaikki kevät- ja syysmalliston tuotteet riippuen siitä mihin alennus ajoittuu. Alennusprosentti on tuolloin ainakin 30 prosenttia (ainakin yleensä, voi olla myös 20 prosenttia) ja viimeiset tuotteet saa noutaa pois 70 tai jopa 80 prosentin alennuksella. Jos shoppausfiikki löytää jotain haluamaansa näin kovilla alennuksilla, on hän onnensa kukkuloilla.

Ostari vai nettikauppa?

Toisaalta kunnon himoshoppaajalle ei ole niin väliä, onko tuote priimaa vai sekundaa kunhan saa ostaa jotain. Himoshoppaaja yrittää ostaa itseään onnelliseksi. Onnelliseksi hän saattaa hetkellisesti tullakin uusista rievuistaan, mutta ei koskaan koe niistä täyttymystä. Niinpä himoshoppaaja suuntaa äkkiä uudestaan kauppaan ostoksille tai alkaa selata raivoisasta nettikauppojen tarjontaa ennen kuin on kerennyt edes sovittaa juuri ostamiaan kledjuja.

Shoppailuriippuvuus on pakenemiskäyttäytymistä

Shoppailuriippuvuus ei ole järin ihailtava asiaa. Jokaisen riippuvuuden taustalla on henkistä kipua, jota riippuvainen raivoisasti pakenee, sillä ei pysty kohtaamaan asiaa. Sama se on shoppailuriippuvuudessa. Jos henkilö esimerkiksi tutkii päivät pitkät verkkokauppojen tarjontaa ja ravaa vielä siinä lomassa paikan päällä kaupoissa vinguttamassa luottokorttia, välttelee hän itsensä kohtaamista.

Kaikille aikuisikään ehtineille on sattunut jotain ikävää. Kun ikäviä asioita kertyy tarpeeksi, ei kaikilla riitä kypsyys ja henkiset voimavarat kääntyä sisään ja alkaa käsitellä elämänsä kipukohtia. Moni voi kokea, ettei ole keinoja siihen. Sen sijaan on helppo lähteä shoppailemaan, jolloin kaiken huomionsa voi kiinnittää siihen. Toiset pakenevat itseään lenkkipolulle, kolmannet harrastamalla seksiä kaiken liikkuvan kanssa, jotkut tarttumalla pulloon tai ahmimalla ja oksentamalla. Tapansa kullakin vain muutamia mainitakseni.

Liika shoppailu voi johtaa velkakierteeseen

Shoppailuriippuvuuden ikävänä puolena voi tulla suuria luottokorttilaskuja tai pikavippivelkoja. Shoppailukierre voi johtaa myös pikavippikierteeseen, josta ei olekaan niin helppo irrottaa itseään. Himoshoppailija saattaa löytää itsensä pahimmillaan monien tonnien veloista. Velat luonnollisesti suurenevat, jollei shoppaaja osaa irrottaa itseään huonosta tavastaan.

Alennusmyynneistä kannattaa ostaa

Riippuvuutta vastaan on vaikea taistella järjellä, sillä sen taustalla ovat tunnesyyt. Kyllähän velkakierteessä oleva ihminen huomaa, ettei hänet siihen suistanut tapa ole hyväksi hänelle, mutta tavasta irrottautuminen onkin toinen juttu. Siihen voi tarvita ammattiapua, jota kannattaakin hankkia, jos tilanne alkaa näyttää yhtään tukalalta.

Alennusmyynnit eivät tässä asiassa auta, sillä silloinhan shoppaaja vasta innostuukin shoppaamaan. Hän saattaa hyvinkin kuluttaa saman tai suuremman summan rahaa, kun hän käyttäisi normaalihintaisiin tuotteisiin. On helppo valehdella itselleen, että nyt kannattaa ostaa, kun halvalla saa, vaikka todellisuudessa eläisi yli varojensa, jolloin moinen touhu on todella typerää.

Alennuksia on jossain koko ajan

Huonona puolena riippuvaisen kannalta on nykyään se, että alennuksia on koko ajan jossain – ainakin verkkokaupoissa. Varsinkin alennuskoodeja Zalandon kaltaisiin isoihin verkkokauppoihin löytyy käytännössä loppumaton määrä. Jos shoppailija haluaa ostaa jotain alennusmyyntiverukkeella, on hänellä jatkuvasti olemassa veruke ostoksilleen. Näin ollen rahan meno on jatkuvasti taattu ja velkaakin syntyy helpommin.

Visa vinkuu

Ensimmäisenä ongelmissa shoppailunsa kanssa olevan kannattaa lopettaa luottokorttinsa ja laskea, kuinka paljon hänellä todellisuudessa menee kuussa rahaa turhiin ostoksiin. Vasta tämän realisoimalla itselleen pystyy alkaa tehdä kunnolla muutoksia. Muuten on helppo jatkaa itsepetoksessa ja uskotella itselleen, että rahaa menee paljon vähemmän ostoksiin kuin meneekään.